tiistai 5. helmikuuta 2013

Turhat Kuuluisuudet





Mielestämme on aivan järkyttävää miten ihmiset nykyään haluavat kuuluisaksi. Ei ole mitään väliä mistä heidät tunnetaan, kunhan vain olisi kuuluisa. Lapsi kasvatetaan usein siihen, että kuuluisia ihmisiä tulee arvostaa ja kunnioittaa. Pienenä monet sanovat haluavansa rokkitähdeksi tai kuuluisaksi taiteilijaksi, eikä heille tule mieleenkään mennä Big-Brotheriin jotta ihmiset huomaisivat heidät. Tämän takia onkin aivan järjetöntä miten täysi-ikäisenä tämä kuva muuttuu ja suuntana on BB tai joku muu aivan älytön keino päästä julkisuuteen. Mielestämme on muutenkin kummallista, että kukaan haluaisi koko elämänsä koko kansan nähtäville ja että kaikkia liikkeitä siinä vaiheessa tarkkailtaisiin. Ei olisi enää mitään yksityisyyttä. Kuitenkin löytyy näitäkin ihmisiä, jotka haluavat kertoa elämästään aivan kaiken. Monet uutiset ovatkin menneet aivan yli.. Kenen mielestä on mielenkiintoista lukea, että jonkun laukku on feikki tai että henkilö a lähetti henkilölle b viestin. Lehdestä typerää juorua lukiessa kannataakin välillä miettiä, että pitääköhän se aivan paikkaansa. Artikkeleita yleensä mehustetaan ja kirjoitetaan hieman värikkäämmin, jotta se meille kansalaisille olisi mielenkiintoisempaa lukemista. Yhteiskuntaa voisi parantaa lisäämällä ihmisten yksityisyyttä ja lopettaa turhien juorujen kirjoitteleminen !




Terkuin ja Hyvää yötä Marppa&Jemppa ! <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti